Referenssit

Referenssit

Tässä muutamia merkittäviä yhteistyökumppaneitamme.

Case: Teva

Tevalla lähdettiin kehittämään kuluttajille suunnattua sisältömarkkinointia ja some-mainontaa vuonna 2019 läpiviedyn verkkosivustouudistuksen myötä. Uutiskirjetilaajien hankinta tuli ajankohtaiseksi, kun he ottivat sähköpostimarkkinoinnin uutena työkaluna käyttöön itsehoidon artikkelisisältöjen ja tuotevinkkien jakelussa.

”Olemme tehneet myös omia opt-in kampanjoita, mutta LeadSparkin kautta olemme saaneet kerrytettyä volyymia ihan eri tavalla. Tähän emme olisi omilla toimenpiteillä tai resursseilla pystyneet.”

Saijan mukaan Metan (ent. Facebook) uusi järjestelmäpäivitys on vaikuttanut vahvasti somemainonnan tehokkuuslukuihin, ja näin ollen nostanut omien asiakasrekistereiden merkitystä entisestään. Saija näkee uutiskirjeen tiedon lisäämisen ja ymmärryksen kasvattamisen lisäksi myös mainoskanavana. ”Joka ikinen näyttö jättää muistijäljen tuotteesta, oli se sitten TV:ssä, somessa tai uutiskirjeen kautta.”

Hän kuvaa yhteistyötä LeadSparkin kanssa seuraavasti:
”Yhteistyö on toiminut alusta asti jouhevasti, mutkattomasti ja ripeästi. Tämä on ollut yhteistyökumppanuus, joka on helpottanut omaa tekemistä ja mahdollistanut uutiskirjetilaajien kerryttämisen eri tasolle, kun mihin omalla tekemisellä olisimme päässeet. Suosittelisin lämpimästi LeadSparkia myös muille yrityksille.”

Saija Raudas

Digital communication & marketing manager OTC, Teva Finland Oy

Case: Urheilumuseo

Urheilumuseon suurin syy hakea uutiskirjeen tilaajia on asiakaskunnan laajentaminen. Heidän asiakaskuntansa on melko ohut, ja perusasiakkaat koostuvat pitkälti urheilusta kiinnostuneista mieshenkilöistä. Uutiskirje on hyvä väline laajentaa asiakaskuntaa ja päivittää ihmisten mielikuvia Urheilumuseosta.

 

”Monilla on Urheilumuseosta vanhat, pölyttyneet muistikuvat, joista olemme uudistuneet valtavasti. Palveluita pitää avata, ja uutiskirje on siihen hyvä väline. Uutiskirjeellä on mahdollisuus tavoittaa satoja tai tuhansia ihmisiä. Emme voi kaikkia kävelyttää Urheilumuseoon.”

 

Urheilumuseon tavoitteena on jatkaa uutiskirjeen tilaajien hankintaa myös tulevaisuudessa. Tahtotilana on saada yrityksen sisäinen systematiikka kuntoon, ja juurruttaa uutiskirjeet osaksi rutiinia.

 

Jukka-Pekka kuvaa yhteistyötä LeadSparkin kanssa seuraavasti:

”Työskentely LeadSparkin kanssa on vastannut odotuksia. LeadSpark on kasvavalla alalla, ja teillä on uudet ja monipuoliset ratkaisuvaihtoehdot ja osaamista. Asiakkaista pidetään hyvin huolta. Suosittelen ehdottomasti LeadSparkia muillekin.”

Jukka-Pekka Vuori

Toimitusjohtaja, Urheilumuseo

Case: Ifolor

Ifolor päätti lähteä hankkimaan lisää uutiskirjeen tilaajia LeadSparkin avulla, koska GDPR:n myötä uudet asiakkaat ovat vähentäneet uutiskirjeiden tilaamista. Johanna näkee uutiskirjeen tärkeänä kanavana myynnin ja uusien tuotelanseerauksien kannalta. Uutiskirjeet ovat myös oiva kanava muistuttaa ja inspiroida asiakkaita luomaan kuvatuotteita esimerkiksi sesonkien alla.

 

Ifolor tulee jatkamaan uutiskirjetilaajien hankintaa, koska evästeiden poistuessa vuonna 2023 on entistä tärkeämpää löytää uusia asiakkaita. Ifolorin myyntipäällikkö, Valtteri Lauri kertoo heidän kokeilevan myös SMS-markkinointia, koska sen avulla voi helposti erottua lukuisten uutiskirjeiden joukosta.

 

Ifolorin tiimi kertoo olevansa tyytyväinen yhteistyöhön LeadSparkin kanssa, ja Johanna kuvailee yhteistyötä seuraavasti: ”LeadSparkin kautta olemme saaneet kivasti uusia uutiskirjeen tilaajia Suomessa. Yhteistyö on ollut helppoa ja vaivatonta meille, kampanjat on saatu ketterästi pystyyn ja konsepti on selkeä.”

Johanna Bussman-Laalo

Data, Loyalty ja Performance -tiimin vetäjä, Ifolor

“LeadSparkin vahvuuksia ovat joustavuus ja laatu toimitetuissa asiakasliideissä. Yhteistyö on pitkäjänteistä. Jos on ollut jotain korjattavaa, siihen on löytynyt heti ratkaisuja”

Elega

“Parasta on ollut se, että LeadSpark on pystynyt tuomaan liidejä tasaisesti myös syksylle ja talvelle, ja vahvistamaan näin LämpöYkkösen vahvasti säiden mukaan vaihtelevaa inbound- kysyntää. Lisäksi LeadSparkin liidien toimittaminen on erittäin skaalautuvaa. Lisää liidejä saa helposti ja nopeasti ja ennustettavuus on erittäin tarkkaa.“

LämpöYkkönen

“LeadSparkia voin suositella, koska yhteistyön keskiössä on aito ja välittävä kumppanuus, joka tähtää asiakasymmärryksen laajentamiseen ja sitä kautta liiketoiminnan kasvattamiseen. Yhteistyötä tehdään toinen toisiltamme oppien.”

MySafety

Löydetään yrityksellesi paras ratkaisu yhdessä. Ota yhteyttä!